Matti Perälä

Uutisalasin

 

 

 

 

 

 

 

 

Oletko kuullut, ovat kuulemma…

 

 

mattiperalaHuhut syntyvät meidän yksityisten ihmisten parissa samaan tapaan kuin ne syntyvät julkisuudessa. Ensin joku julkaisee arvelun. Toinen lainaa sitten arvelua: Itä-Suomen iltalehti kirjoitti… Ja siinä alkavatkin olla varman ja ennen muuta varmasti leviävän tiedon ainekset kasassa.

No tästä nyt ensin sen verran, että Itä-Suomen iltalehteä ei tietääkseni ole olemassa. Siksipä tässä voinemme syventyä kukin omakohtaiseen pohdintaan. Millainen on oma paikkamme oikeiden ja väärien viestien maailmassa?

Alun esimerkki toimii sillä periaatteella, että toinen jatkaa ketjua, jonka joku tokaisi liikkeelle. Helpostihan se tokaisu käy kahvikupin tai tuopin ääressä, painomusteen tai netin kautta, tai ihan vaan kohdalle satuttaessa. Luultavasti jokainen meistä tuntee hyvin tämän asian, huhujen leviämisen tavan.

Leviäminen on sitä varmempaa mitä enemmän alkuperäisessä viestissä todettiin, että vissiin, sattumalta kuulin, liekkö perrää… Vaatii tosi kovaa kanttia pysäyttää vahingoittavat arvelut. Sellaisen ihmisen pitää seistä tukevasti omilla jaloillaan ja olla tietoinen omasta arvostaan ja toimintatavoistaan. Ja ennen muuta, pitää ottaa selvää: olla perillä asioista, säädöksistä, tutkimustuloksista.

 

****

 

Tiedon kartuttaminen edellyttää sen levittämistä, oikean tiedon viemistä eteenpäin. Tiedeyhteisö toimii näin. Kaiken pitää olla testattavissa ja avointa keskustelulle, sekä perusteluille että tuloksille. Sellaista toimintatapaa soisi soveltuvin osin arkielämäänkin.

Tiedon kentällä toimivat myös tiedonkaltaiset asiat, huhut ja mielipiteet. Kun mielipidettä toistaa tarpeeksi monta kertaa, se alkaa tuntua totuudelta. Jokainen löytänee tästä omia esimerkkejä.

 

****

 

Olen usein miettinyt, mitä tapahtuisi, jos ”kahdeksas pykälä” alkaisi toteutua kokonaisuudessaan ja kaikkialla.

Tarkoitan perinteistä 8. käskyä. Sitä, jonka mukaan ei pidä lausua väärää todistusta toisesta ihmisestä.

Nykyinen katekismus aloittaa käskyn selityksen Jumalasta. ”Jumalan tarkoitus on, että ihmiset kunnioittavat toisiaan”.

Lutherin Vähä katekismus sanoi asiat halki:

” Meidän tulee niin pelätä ja rakastaa Jumalaa, että emme puhu lähimmäisestämme perättömiä, petä hänen luottamustaan, panettele häntä tai tahraa juoruilla hänen mainettaan, vaan puolustamme häntä, puhumme hänestä hyvää ja tulkitsemme kaiken hänen parhaakseen.”

Käskyt ovat meille nykyajan aikuisille eräänlaisia jumalamuistoja. Ei ole yhtään ihmistä, joka ei olisi kahdeksannen käskyn kohdalla kompuroinut. Jonain pahanolon hetkenä sitten mielen pintaan palaa vanha muisto: Ai niin. Pitäisiköhän omaa kurssia muuttaa. Sellainen muistuma on äärimmäisen arvokas hetki.

 

****

 

Tohmajärven tulevaisuus lepää luottamuksen, kunnioituksen ja oikeiden tietojen varassa.

Tulevaisuus vaatii nykyaikaisen tekniikan käyttöönottoa ja kriittisyyttä ajan ilmiöille. Pitäjämme on kohtuullisen some-yhteisön kokoinen. Tunnettavuutta on tarpeeksi, ja kuitenkin meitä on sen verran, ettei kaikki pahasti sanottu tule heti samana päivänä kujalla vastaan. Parempi kuitenkin toimia niin, että toinen voi tulla vastaan ja ettei itsellä ole lusmuilua taakkana.

 

****

 

Nykyään puhutaan paljon sosiaalisesta mediasta. Sille on tyypillistä kyyristely nimimerkkien ja tuntemattomuuden suojassa.

Onneksi on alkanut erityisesti nuorten parissa esiintyä vastareaktioita. Aletaan kaivata sitä, millaista on olla oikeasti ja oikeiden ihmisten kanssa kasvotusten!

 

 

Matti Perälä on Tohmajärvellä asuva teologian tohtori, liikunnan, piirtämisen ja kitaransoiton harrastaja.

www.uutisalasin.fi

Julkaistu 15/01/2014 ,

Tämä elomme riemu ja rikkaus 

mattiperalaOlin kurssilla. Mieleen jäivät pääopetukset: Ole läsnä! Hyväksy! Ja kun ajatus harhailee, keskity hengitykseen. Hyvä juttu. Siitä se lähtee. Joskus asioita vatvova tuumailija tarvitsee herätyksen tähän hetkeen – siihen missä on elomme riemu ja rikkaus.

Matti Jurvan ja Tatu Pekkarisen otsikkoon lainaamani katkelma Väliaikainen -iskelmästä tosin olisi jäänyt ilman sanoja, jos tekijät olisivat tuon alussa mainitsemani kurssin käyneet. Iskelmäthän ovat usein sekä menneen että tulevan kaipausta.  No, ehkä kolmannen säkeistön loppu olisi sopinut kurssin henkeen: ”Ja pettymys tuo totta tosiaan, väliaikaista kaikki on vaan.”

Vinha perä siinä on: menneen vatvomisella on rajansa. Elä nyt ja ole läsnä. Hengitä ja hyväksy!

Läsnä oleminen ja hyväksyminen oikeastaan edellyttävät rentoa välittömyyttä ja avoimuutta elon riemulle ja rikkaudelle. Joistakin asioista tehdään silti usein tiukkoja laatikoita. Tieteen osalta Johannes Ojansuu tiivisti ajattelun avartamisen mainiosti: ”Pätevä tieteellinen tieto vapauttaa meidät paitsi luulosta niin myös varmuudesta.” (Pyhyys, s. 96).

Useinhan tuntuu siltä kuin tieto ja tiede edustaisivat muuttumatonta totuutta ja varmuutta. Unohdamme, että tieteen ja tiedon olemuksen kuuluu jatkuva itsensä korjaaminen. Lopullisia totuuksia ei tieteessä ole olemassa. On vain luottamus siihen, että järkevä työskentely auttaa eteenpäin. Arkielämässäkin tämä olisi hyödyllinen opas läsnäoloon ja kuunteluun.

Otan toisen esimerkin itselleni tutulta alueelta eli uskosta. Tosin ne, jotka ne jotka karsastavat Heikki Räisäsen nimeä, jättänevät lainauksen lukematta. Heikki nimittäin pohdiskeli, olisiko alkuseurakunta voinut olla mielipiteiltään yhdenmukainen. ”Varhaisen kristinuskon opillinen kirjavuus saattaa antaa aseita kriitikoille, mutta käsitys alkuvaiheiden moniäänisyydestä voi myös toimia virikkeenä luoville tulkinnoille ja rakentaville sovellutuksille.” (Mitä varhaiset kristityt uskoivat, s. 314).

Useinkin kuulee näkemyksiä, joiden mukaan ihmisillä olisi alkuseurakunnassa ollut valmis paketti, jota vain kannetaan sukupolvelta toiselle. No oikeasti perussisältö on olemassa mutta pakettia ei ole. Muistan hyvin professori Teinosen, joka sanoi, että pyrkikäämme siirtämään kristinuskon sanoma eteenpäin. Mutta muistakaamme, ettei usko siirry eteenpäin aikakaudesta toiseen vain toistamalla paketin ominaisuuksia. Uskossakin on ytimenä elon riemu ja mahdollisuus inhimilliseen moninaisuuteen.

Elämä helpottuu merkittävästi kun suostumme olemaan ihmisiä toistemme kanssa ja samassa veneessä. Venevertaus ei kuitenkaan tarkoita sitä, että toinen vain huopaa ja toinen soutaa. Toivottavasti voit myös uskoa, että toiset ihmiset eivät ole sinua arvokkaampia ja parempia – eivät myöskään sinua vähäisempiä. Sillä tavalla olemme samassa veneessä.

Kaikilla meillä on omat huolemme. Ajattelen myötätunnolla niitä, jotka käyttävät huomattavan paljon omaa aikaa perehtyäkseen yhteisiin asioihin. Se ei totisesti yhä monimutkaistuvammassa maailmassa ole helppoa.

Toivon, että vastuunkantajat ja huolien uuvuttamat joskus pääsevät vapauttavalle ja rentouttavalle kurssille ja hyvään olotilaan: Ole läsnä. Hyväksy. Hengitä!

Matti Perälä on Tohmajärvellä asuva teologian tohtori, liikunnan, piirtämisen ja kitaransoiton harrastaja.

 

 

Askeleita Mokinlammelta ja metsärinteiltä

mattiperalaNäkökulmia on monta. Metsä näyttää erilaiselta riippuen siitä, mitä etsii.

Kuva vaihtuu jos kädessä on marjaämpäri, moottorisaha, kompassi, kiikari, kamera tai hirvikivääri. Huomio kiinnittyy eri asioihin.

Metsässä voi liikkua ilman erityisiä tekemisiäkään, voi lähteä mietiskelemään, kokoamaan ajatuksiaan.

* * *

Useimmiten metsässä kulkijan edessä ovat vain pätkät puunrunkoa ja näkyvyyttä muutama kymmenen metriä. Kemien vaaran laki antaa kyllä aineksia laajempaankin perspektiiviin. Iltaisin suorastaan hämmästelee maiseman valoisuutta myös katulamppujen ulkopuolella.

Ja toki Mokinlammelle laskeutumisessa on oma viehätyksensä ja sieltä nousemisessa oma pulssin kiihtymisensä.

Vanhastaan rippikoulussa käytettiin kuvaa, jonka mukaan Jumalaa lähestytään kädet ristissä, toisten ihmisten kanssa kuljetaan käsi kädessä ja luontoa lähestytään kirves kourassa.

Sittemmin kirveen yhteydessä on hoksattu, että luontoon kuuluu sekä hakkuu että istutus – kuten Raamatun alussa opetetaan. Herra asetti ihmisen viljelemään ja varjelemaan. (1. Moos. 2:15).

* * *

Tähän kirjoitukseen antoivat aihetta erilaiset virikkeet sieltä täältä, omat mietiskelyt Tohmajärven metsissä, maakuntalehden huoli kalojen myrkkypitoisuuksista Pohjois-Karjalan järvissä, uutiset metsäalan työpaikkojen määrästä ja näkemykset luonnonsuojelun ja maaseutuelinkeinojen yhteensovittamisesta.

Yhden virikkeen antoi äskettäin Seppo Kääriäisen terhakka kannanotto maaseutuelinkeinojen ja ympäristön varjelemisen kuulumisesta yhteen.

Mielenkiinnolla seurasin myös Enduro-ajajien taidonnäytteitä ja kestävyyttä Tohmajärven mäkien rinteillä elokuussa. Luonnon vastuukäyttöä sekin on.

Samaan aikaan ei kuitenkaan kannata mennä kuuntelemaan lintujen laulua.

* * *

Nämä luonnon antimien ja hoidon kysymykset ovat kaikki Tohmajärven kunnan ja ihmisten elämänkysymyksiä.

Elinkeinojen ehdot ovat samalla elämisen ehtoja. Maalla asumisessa on mieltä vain, jos luonnosta saa elannon ja siitä voi nauttia.

Ylämaalla juttelin pienviljelijän kanssa, joka sanoi, että pitää maiseman elävänä ja tilan hengissä, vaikkei sen pito ole lähelläkään kannattavaa. Sellaisia yrittäjiä löytyy täältäkin. Tohmajärven maisema hengittää vielä.

 

* * *

 

Vastakkainasettelut viljelyn ja varjelun välillä ovat olleet vahingollisia ja viivyttäneet välttämättömien asioiden toimeenpanoa.

Tarkoitan tällä sitä, että yksissä tuumin pyrittäisiin maaseudun elinkeinojen monipuolistamiseen. Maaseudulla on monta ilmettä. Elinkeinot voivat olla mm. bioenergiaa, puuseppä- ja kirvesmiestyötä tai luontomatkailua.

Nämä luontokysymykset pitäisi äkkiä saada normaalin järjen ja arkielämän tasolle. Sanon vain sen, että on tärkeää päästä yhteistoimiin elinkeinojen ja luonnonsuojelun välillä ennen kuin oman katiskan kalat ovat syömäkiellossa.

Sen verran jokunen vuosi sitten yritin perehtyä ympäristötilastoihin, että huomasin, miten vaikean monisyisiä ne ovatkaan. Kestäviin ratkaisuihin vaaditaan paljon sitkeyttä ja tietoa.

* * *

Piirtelen mielelläni maisemakuvia, niitä puunrunkojakin. Taivasta maalatessa tuntuu joskus siltä että oho, tulipas siihen nyt monenlaista väriä. Ja sitten kun tutkailee Kemien mäeltä ilta-auringon sävyjä huomaa, että laihanlaisia ne ovat omat värit Luojan pensselin vetoihin verrattuna. Niin räiskyvät taivaan sävyt!

Omat käsimatkatavarat metsässä ovat useimmiten mietiskely, kartta ja kompassi, virvelikin. Neljä Tohmajärven vettä antoi kesällä maistiaisiksi hauen. Sepä vasta onkin luontomatkailua se! Marjaämpäri voisi olla varusteena useamminkin. Toisaalta, suksikausihan kohta jo alkaa. Toivotan hyvää joulun odotuksen aikaa metsän väelle ja kanssakulkijalle!

Matti Perälä on Tohmajärvellä asuva 64 -vuotias teologian tohtori, liikunnan, piirtämisen ja kitaransoiton harrastaja.

 

 

 

Maailmanlopun sirkus ja Hunttalan Matti

mattiperalaIstuin katsomassa kaksi erilaista kesäteatteria. Ne olivat kuin yö ja päivä, aivan erilaiset esitykset. Silti niistä löytyy jotain yhteistä. Toisessa asia kätkeytyi perinteisen kesäteatterin kansanomaiseen rapsakkuuteen ja toisessa äärimmäisen ankeaan ympäristöön ja nuorten tapaan kyseenalaistaa koko elämänmeno. Molemmat esitykset olivat oikein hyvät.

Kesäteatterien ihmiset ovat tehneet huomattavan hyvää jälkeä ja tarjonneet tuumailtavaa niin kotona Tohmajärvellä kuin Myllykoskellakin. Kiitos Teille, tekijät!

Hunttalan Matin näin aurinkoisella kelillä sunnuntaina iltapäivällä. Jokiteatterin näytöksen katsoin viime viikolla. Esitys alkoi klo 21 ja jatkui puolille öin. Jokiteatterin Maailmanlopun sirkus oli ulkona Kymijokivarressa, toimintansa lopettaneen Myllykosken hiljennetyn paperitehtaan vieressä.

Mustat pilvet vaelsivat taivaalla, vettä tihuutti ja lähimmät katulamput olivat kaukana pimeyden takana.  Näyttämöllä paloi nuotio ja lavastuksena oli romuautoja ja muuta kaatopaikkatavaraa. Kysymyksessä ei siis ollut mikään harmiton kesähupailu.

Ajatuksia herättäviä olivat nämä molemmat teatterit. Hunttalan Matti paljasti huumorin varjolla maailman ja ihmisten raadollisuuden. Matti lupaili ja maalaili mutta sopimuksia ei häneltä osattu vaatia. Siitähän se arkikin Matin ympärillä valkeni. Jokiteatterissa sama asia ilmaistiin suorasanaisesti: ”Valhe miellyttää, totuus on karu.”

Tavoitteeksi ja noudatettavaksi Jokiteatterikaan ei tätä asioiden tilaa esittänyt. Nuoret näyttelijät vain kertoivat miltä maailma heidän mielestään näyttää. Maailmanlopun sirkus oli tupattu täyteen ihmisten ikiaikaisia kysymyksiä. Käsiohjelma niputti nämä sanoiksi: Viha, sielu, julmuus, kone, muisto, rakkaus, hulluus, ahneus, kuolema ja RAHA. Raha oli kirjoitettu ohjelmaan isolla. Ahneudesta ja piittaamattomuudesta näytelmä puhuikin. Nuoret puhuivat rahasta, vallasta, sielusta ja sielun puuttumisesta yön pimeydessä, romuautojen ja muun roinan keskellä.

Yön jo peittäessä näyttämön kuultiin yksinpuhelu vanhuudesta, koskettavasti, omakohtaisesti. Myös puheenvuorot kärsimyksestä ja muistoista puhuttelivat. Näytelmän sympaattisin hahmo oli klovni. Hän oli liikemies joka oli keksinyt hyvän myynti-idean ja havahtui lopulta elämänsä tyhjyyteen. Jätettyään kylmän voiton tekemisen hänestä tuli ihmisten vierellä kulkeva, ukulelea soittava, surumielinen mutta ilmeisen tasapainoinen hahmo.

Tohmajärvellä nautiskelimme ohjaustyön luomasta mutkattomasta sujuvuudesta ja rehevistä ihmistyypeistä. Myös pienen maalaiskunnan pulmat ja tunnot tulivat hyvin esille.

Myllykoskella puhuttiin vakavin äänenpainoin. Pimeässä yössä huudettiin siihen tapaan, että jos ihmisellä olisi sielu, niin se ei ikinä antaisi anteeksi sitä, mitä olemme tälle maailmalle ja ihmisten elämälle tehneet. Katsojalle jäi itämään kysymys oman sielun olemassaolosta ja tilasta.

Yllätyin näytelmän päätöksestä. Nuoret päättivät esityksensä lauluun ”Rakastan elämää”. Laulu tarjottiin suoraan silmiin katsoen ja täysin kurkuin. Yöhön jäi soimaan saksofonin laulua tukeva melodia. Vaikuttava viesti!

Kun teatterissa puhutaan ihmiselle ihmisen äänellä, katsoja sekä viihtyy että ajattelee.

 

Matti Perälä on Tohmajärvellä asuva 64 -vuotias teologian tohtori, liikunnan, piirtämisen ja kitaransoiton harrastaja.

 

Euroopan ja Tohmajärven idea

mattiperalaKevyeksi kesälukemiseksi osui tutkimus ”Euroopan idea”. Heikki Mikkelin kirja on saanut viimeiset rivinsä jo heinäkuussa 1994 Mäntyharjun helteessä. Aikaa kirjoittamisesta siis on, mutta ajatukset ovat tuoreita.

Eurooppalaisuutta on tarvittu ennen muuta silloin, kun näköpiirissä on ollut vihollinen. Useimmiten vihollinen on ollut idässä. Joissakin kartoissa Eurooppa näytetäänkin Aasian niemimaana, jota katsotaan suurelta mantereelta Atlantin valtameren suuntaan.

Euroopan viholliset eivät kuitenkaan ole olleet vain ulkopuolella.  Tällä vanhalla mantereella on vallinnut jatkuva sotien kierre. Rauhan yritykset ovat kaatuneet toinen toisensa perään. Ei ole ihme, että Euroopan kansojen liitosta ja jopa liittovaltiosta on keskusteltu ja esitetty aloitteita ja suunnitelmia jo esimerkiksi 1600 -luvulla.

Tuohon aikaan eurooppalaisuuden vaikutukset ovat olleet tuttuja näilläkin seuduin. Vanhan Tohmajärven historiassa todetaan, että ”Venäjän rajan läheisyys ja eurooppalainen suurvaltapolitiikka tuntuivat konkreettisella tavalla Karjalassa”.

Mielenkiintoista on tuumailla nykykeskustelun juuria. Mitä eurooppalaisuus on ja on ollut? Eurooppalaisuus on tunnetta eli kuulumista johonkin. Ennen muuta se on kuitenkin historian kuluessa ollut taloutta, politiikkaa, uskontoa, taistelua määräysvallasta. Ja useimmiten tuota yhteisyyden tunnetta ei ole ollut. Melko ahkerasti kuitenkin on etsitty yhteisiä arvoja niin uskonnosta, oikeudentajusta kuin teknisestä edistyksestä ja taloudestakin.

Näiden kesämietteiden yksi löytö olikin se, että eurooppalaisuutta ovat talousmiesten, poliitikkojen ja sotapäälliköitten lisäksi etsineet myös filosofit ja kirjailijat. Filosofeja edustakoon tässä Immanuel Kant, joka vuonna 1795 esitti oman eurooppalaisen rauhanajatuksensa. Muutamaa vuotta myöhemmin hän totesi, että Ural – vuoristo on Euroopan itäinen raja. Nykykirjailijoista Milan Kundera puolestaan on hahmotellut ei-saksalaista Keski-Eurooppaa.

Näkemykset ovat vaihdelleet kaikesta. Mihin Moskova/Venäjä kuuluu, onko Englanti Eurooppaa, entä pohjoisimmat alueet tai eteläisimmät? Ihan tarkkaa käsitystä ei ole siitäkään, mitä maita kuuluu Keski-Eurooppaan. No Saksa ja Ranska nyt kumminkin ovat keskistä Eurooppaa. Historian kuluessa eurooppalaisuus onkin ymmärretty hyväksi ja yhteiseksi asiaksi kunhan päätöksentekoa johtaa Ranska tai Saksa – näiden maiden omasta mielestä tietenkin.

Moni nykyisen Eurooppa- keskustelun vinkkeli on historiasta tuttu. Likimain kaikki on aina ollut epäselvää ja ainakin epäoikeudenmukaista. Epäselvää on ollut sekin, mistä puhutaan kun sanotaan sana Eurooppa. Rajat ovat olleet maantieteellisiä, ideologisia, poliittisia, uskonnollisia. Oikeastaan Neuvostoliiton aika on ollut yksi selväpiirteisimpiä. Euroopan raja kulki sosialismin ja kapitalismin välissä.

Heikki Mikkelin asiallisen tutkimuksen äärellä mieli johtui myös Tohmajärvelle. Jäin tuumimaan, että missä järjestyksessä kuulumme mihinkin ja millä perustein. Olen tohmajärveläinen, Karjalan heimoon kuuluva, itäsuomalainen, pohjoismaalainen, eurooppalainen. Olen suomalainen.

Jonkinlainen yhteys Eurooppaan meilläkin on olemassa. Emme enää ole likikään omavaraisia. Lähiruokakin on usein valitettavasti vain kaunis idea. Vaatii aika paljon vaivaa tutkia, mistä mikin juures Suomeen tuotetaan. Ajatusten ja näkemysten juurien selvittely on vieläkin vaikeampaa. Sekä ajatusten juurien että juuresten suhteen olemme hämmästyttävän kansainvälisiä ja riippuvaisia toisistamme. On siis tilausta Tohmajärven idealle.

——-

Matti Perälä on Tohmajärvellä asuva 64 -vuotias teologian tohtori, liikunnan, piirtämisen ja kitaransoiton harrastaja.

 

Mitä aikuiset ajattelevat?

mattiperalaMilloin aikuisilla olisi aikaa ajatella? Tarkoitan siis muutakin kuin arjen täyttäviä työ- tai rahahuolia. Kenen kanssa porista, jos yhtäkkiä alkaa miettiä elämän syntyjä syviä? Kenen kanssa jutella silmiin katsoen, että tällaiselta tämä aikuisen elämä nyt sitten oikeasti tuntuu?

Krokotiilimies – elokuvassa esitettiin sama kysymys. Krokotiilimieshän paljasti paikallisen terapiakäytännön. Puhut vain baarissa kipeimmät asiasi niin baarimies selostaa ne koko kylälle. Aivan tätä elokuvan käytäntöä en nyt tarkoita. Ehkä se toimi elokuvassa ja Australian mantereella. En myöskään tässä nyt kysele ammattiauttajien perään. Tarvitsemme kukin oman tilan ja luotetun kuulijan.

 

+++++

 

Ajankohtaisuutta edustaa tämä hiljainen viikko. Pääsiäinen kristillisen sanoman aiheet ovat vaikeita ja aikuismaisia. Viattoman kärsiminen ei loppunut kaksi vuosituhatta sitten Palestiinassa. Yhtä lailla tähän viikkoon kuuluvat aiheet, joiden soisi olevan kärsimystä yleisempiä. Näitä ovat luottamus, rohkeus ja toivo.

Tällä viikolla voisi uhrata hetken omille ajatuksille. Mistä sitten löytyy se aika ja tapa, joka auttaa keskittymään? Aikavarkaita on paljon. Ei tarvita kuin radio tai telkkari niin hups vaan ja rauhallisen mietiskelyn mahdollisuudet ovat ohi. Ei ihme, että jokin sellainenkin kirjanen on olemassa, että miten opin rauhalliseksi mietiskelijäksi kolmessa minuutissa.

 

+++++

 

Oman ajan kysely voi auttaa myös huomaamaan toiset ihmiset. Kalleinta ja arvokkainta mitä toiselle voimme antaa on oma aika. Lapsen ja nuoren kanssa vietettyjä hetkiä ei mikään muu korvaa. Sekin on tärkeä kysymys, että miten uudet sukupolvet elämänsä näkevät ja kokevat.

Miten asiat sitten ovat omalla kohdallani? Olen ajatellut läpi elämän niin, etten halua matkia ketään. On yritettävä itse punnita asioita, selvitellä perusteita ja löytää oma tie. Yksinäisyyden ja ulkopuolisuuden kokemuksista on ollut minulle hyötyä. En ole ainoa, joka katsomusten kentällä tuntee orpoutta.

 

+++++

 

Missä me aikuiset voisimme löytää aikaa ja tilaa omaan henkiseen tuulettumiseen? Ehkä alkupisteeksi riittää oma mietiskely tai kahdenkeskinen juttelu. Mitä kumppani sanoo kun kysyt, että mitä tuumit pääsiäisen sanomasta? Lämmittelykysymyksenä voisi olla vaikka, että kuulepas siippani: ”Mitä ajattelet Kiinan ulkopolitiikan nykysuuntauksista?” Ehkä pääsiäinen kuitenkin on tutumpi aihe!

Nuoret saavat nykyisin koulussa aika hyviä valmiuksia keskusteluun ja näkemysten perustelemiseen. He katsovat meitä aikuisia. Nuoret toivovat näkevänsä aikuisista sen, mitä arvostamme.

He toivovat näkevänsä myös sen, missä koemme syvälliset hetkemme. Ja ennen muuta, mitä rakastamme. Arjen huolet ovat usein niin voimat vaativia, ettei meillä riitä jaksamista muuhun ajatteluun.

Ehkä tämä viikko voi auttaa sen vireen löytämiseen, missä hyvät arvot välittyvät eteenpäin.

 

Matti Perälä on Tohmajärvellä asuva 64 -vuotias teologian tohtori, liikunnan, piirtämisen ja kitaransoiton harrastaja.

 

Uusin silmin

mattiperalaOlen kuullut yllättyneitä huokauksia: ”No hyvä, että tänne joku muuttaa!” Tohmajärveläisyyttä on nyt kohta vuosi takanapäin. Yllättyneisyyden lisäksi sanon heti alkuun tärkeimmän: Hyvin olette ottaneet meidän perheen vastaan!

Uusin silmin tätä paikkakuntaa katselen. Maailma ja Tohmajärvi ovat täynnä kirjoittamisen aiheita, valitsen tähän muutaman vieraskirjamerkinnän.

Vuoden tokaisuksi nostan Tietäväisen apulaisrehtorin viisauden: Nuoret ovat täällä sanan päässä. Siinäpä on oivallinen tavoite myös alkavaan vuoteen – meille kaiken ikäisille. Voisimmepa olla aina sanan ja kuulemisen päässä!

Aikuisen on terveellistä omien katsomustenkin uudistamiseksi palailla välillä myös omaan nuoruuteen. Siihen aikaan, jolloin katselemme vanhempaa sukupolvea kriittisin ja vastakkain asettelevin silmin: Ei ainakaan noin! tai: Kyllä minäkin vielä joskus! Nuoruuden ikäkauteen kuuluvat ihanteet.

Millaisia uskon- ja elämänkatsomuksen arvoja välitämme nuorillemme? Arkielämä huolineen tosin täyttää usein niin täysin aikamme ja aivomme, ettemme juuri ehdi tuumiskella. Aika paljon olen tavannut ihmisiä, jotka – ymmärrettävin syin – sanovat, että tuumiskellaan sitten kun on paremmin aikaa. Ja yhtä lailla olen tavannut heitä, jotka ovat havahtuneet siihen, että olisi pitänyt aikaisemmin ottaa itsestä kiinni.

Ihminen on kokonaisuus, johon kuuluu erilaisia kerroksia. Vaikka olen kiinnostunut uskon- ja elämänkatsomusten perusteluista, en kuitenkaan ajattele että uskon- tai elämänkatsomusten ydin olisi väitteitä.

Uskostahan on aina seurauksia ja yhtenä parhaimmista pidän kristittyä, jonka vierellä on helppo hengittää. Väittelyiden sijaan arvostan armollista tilaa. Sellaista voivat luoda lähimmäisten lisäksi kirkkorakennus, musiikki, kuvataide, draama. Positiivisen polun pää voi joskus löytyä, kun pystyy vaikka vain hiljaa hyreksimään.

Myös omien ajatusten ja näkemysten kertomiseen on erilaisia tapoja. Omaa tapaani ovat sanojen lisäksi kuvien tekeminen ja musiikki. Liikunta on myös oivallinen asia paitsi kropalle myös ajatuksille. Olen täällä päässyt palailemaan suunnistusharrastuksen pariin. Suunnistus on kiehtova ja mielenkiintoinen laji ja opettaa nöyryyttä – joka ikinen kerta. Siinä se muistuttaa uskon harjoitusta.

Liikunnan kannalta tohmajärveläisyys alkoi muutoinkin hyvin. Laturetki oli hieno kokemus, vaikka Riikolan mäet olivatkin aika tiukkamutkaisia ja vaativia. Lentopallo ja miesten jumppa kuuluvat myös harrastuspuolen hyviin asioihin siinä missä venäjänkielen aakkosetkin. Kyllä tohmajärveläisistä vireyttä löytyy!

Katselen maaseutua siitä tutusta näkökulmasta, että elinkeinot löytyvät luonnosta. Maakyliin täytyy saada työpaikkoja, siltä osin asioiden pitäisi sujua kuin Talvivaarassa. Luonnon kannalta taas asioiden pitää sujua huomattavasti paremmin kuin Talvivaarassa.

Lopuksi merkitsen tähän vielä muutaman perustiedon tästä kynäilijästä. Olen syntynyt rengin ja piian poikana, juureni ovat rajan pinnassa Etelä-Karjalan Ylämaalla. Tein elämäntyöni seurakuntapappina. Tehtäviin kuului mm. kolme vuosikymmentä kirkkoherran virkaa ja luottamustehtävinä samaan aikaan yhdeksän tuomiokapitulin asessorin vuotta Mikkelissä ja viisi vuotta Kouvolan lääninrovastin tehtäviä. Toiminimeni tehtävien kautta olen tutkaillut erilaisia rakenneongelmia Helsingissä, Vantaalla ja Loviisan seudulla.

Olen ammattilaulajan ja muusikon puoliso. Perheyhtyeemme Neliapila soitti täällä kirkossa isänpäivänä Hyvä hetki- messun. Palaute oli innostuneen myönteinen, Kirkkokuoro Kaiku antoi hyvän pohjan messun yhteislaululle.

Eli: Olen Tohmajärvellä kanttorin matkassa!

——

Matti Perälä on Tohmajärvellä asuva 64 -vuotias teologian tohtori, liikunnan, piirtämisen ja kitaransoiton harrastaja.