Matti Perälä

KIRKOLLISKOKOUSEDUSTAJA

 

Kirkolliskokousedustaja

Tulin 9.2.2016 valituksi Mikkelin hiippakunnan pappisedustajaksi kirkolliskokoukseen ajalle 1.5.2016 -30.4.2020

 

Vaaliliittoni oli Kansankirkon rakentajat, asiamiehenä pastori Osmo Luukkonen Mikkelistä. Henkilökohtainen äänimääräni oli 21, äänioikeuttaan käytti 322 pappia, äänestysprosentti oli 71. Mikkelin hiippakunnasta kirkolliskokoukseen valittiin kolme pappia, minun lisäkseni kirkkoherra Sammeli Juntunen Savonlinnasta ja kirkkoherra Juha Tanska Haminasta.

--- 

Aloite kirkon raamattukäsityksen puolesta

Esitän, että kirkolliskokous ryhtyy toimenpiteisiin kirkon yhteisen raamattukäsityksen puolesta.

Perustelen aloitetta seuraavasti: olemme ajautuneet erilaisten kiistakysymysten myötä entistä enemmän eriseuroihin, joissa kirkkomme toimijoita asetellaan akselille Raamatulle uskollisuuden määrän mukaan. Oletettavaa kuitenkin on, että Raamattu on tai ainakin on ollut useimmille kirkon työhön, luottamustehtävään tai vapaaehtoistoimintaan hakeutuneelle lähtökohta ja perusta.

Kirkolliskokouksen tehtävä on ”käsitellä kysymyksiä, jotka edellyttävät kirkon uskoa ja oppia koskevia tai niihin pohjautuvia periaatteellisia kannanottoja, sekä ryhtyä toimenpiteisiin niiden johdosta” (KL 20:7,2). Kirkon opin selkeyttäminen on kirkolliskokouksen olennainen tehtävä. Kirkollamme on toki nykyiselläänkin mittavaa raamattunäkemyksiä koskevaa julkaisu-, tutkimus- ja koulutustoimintaa. Nyt on kuitenkin aika päästä eteenpäin uudella tavalla.

Kirkkohallituksen toiminnallinen osasto ja kirkon tutkimuskeskus samoin kuin kirkolliset järjestöt ja seurat toteuttavat omaa tehtäväänsä raamattunäkemysten saralla. Jumalaa ja uskoa etsivät ihmiset kuitenkin hämmentyvät, kun he näkevät vain moninaisuuden ja rönsyilevät mielipiteet eivätkä löydä kirkon uskoa.

Jeesus puhui yhteyden puolesta, ”jotta maailma uskoisi sinun lähettäneen minut”. (Joh 17:21). ”Ja koska tekin olette Jumalan lapsia, hän on lähettänyt meidän kaikkien sydämiin Poikansa Hengen.” (Gal 4:6). Puhe Jumalasta tulee uskottavaksi vain, jos erilaisten mielipiteidenkin keskellä todistamme yhteisen asian puolesta yksissä tuumin. Vain yhdessä olemme kristillinen kirkko.

Kirkolliskokouksen, kirkon toiminnallisen johdon, seurakuntien ja järjestöjen on tullut aika seuloa monimuotoisuudesta esille kaikille yhteinen Raamatun tulkinnan käsitys, johon voimme sitoutua. ”Tämä on kirjoitettu siksi, että te uskoisitte Jeesuksen olevan Kristus, Jumalan Poika, ja että teillä, kun uskotte, olisi elämä hänen nimensä tähden.” (Joh 20:31).

Olisiko hyvä toteuttaa laajamittainen ja yhteinen perustyöskentely ja sitten seurakuntien, kirkon toiminnallisen johdon ja järjestöjen yhteinen raamattuviikko? Messussakin saa myönteistä palautetta, kun muutamalla lauseella kertoo Raamatun lukukappaleen sisällöstä. Raamattu on yhteinen ja arvossa pidettävä perusta. Julkisuuteenkin voitaisiin uudella tavalla saada viesti, mihin kirkko uskoo ja mitä kirkko tahtoo sanoa suomalaisille. Aloite on toimintakulttuuriimme muutosta etsivä.

Kirkkomme ”tunnustaa Raamattuun perustuvaa kristillistä uskoa, joka on lausuttu kolmessa vanhan kirkon uskontunnustuksessa sekä luterilaisissa tunnustuskirjoissa” (KL 1:1-2). Raamatun tulkinta on kirkon asia. Kirkkohallituksen strategisiin painopisteisiin kuuluu, että nostamme kirkon sanoman esiin ja ”huolehdimme kirkon valtakunnallisesta viestinnästä yhteistyössä seurakuntien ja muiden toimijoiden kanssa monikanavaisesti”.

On tullut yhteisen Raamatun aika. Kirkolliskokouksella on tässä johtamisen vastuu.

Tohmajärvellä Hiljaisena lauantaina 31. maaliskuuta 2018

Matti Perälä, kirkolliskokousedustaja

 

--

Video kirkolliskokouksesta: Mitä tapahtuu avioliittolain muututtua – neljä edustajaa vastaa

11.11.2016 14:30 - Meri Toivanen | Kotimaa

Kuvakaappaus Kotimaan videolta kirkolliskokousedustaja Matti Perälästä.

Avioliittolain muuttuminen puhutti kirkolliskokouksen syysistunnossa tällä viikolla. Asiaa koskevat piispainkokouksen selonteko, kirkkohallituksen oikeudellinen selvitys ja keskustelumalli rakentavaan vuoropuheluun synnyttivät vilkasta keskustelua täysistunnossa keskiviikkona.

Torstaina kirkolliskokous pyysi piispainkokousta selvittämään yhteistyössä kirkkohallituksen kanssa edustaja-aloitetta, joka käsittelee kirkon vihkioikeudesta luopumista. Samana päivänä 25 kirkolliskokousedustajaa julkisti kannanoton samaa sukupuolta olevien vihkimisten puolesta.

Kotimaa24:n videolla neljä kirkolliskokousedustajaa pohtii, mitä kirkossa tapahtuu avioliittolain muututtua 1.3.2017. Perinteisesti on ajateltu, että kirkko voi jatkaa nykyisellä linjalla, alkaa vihkiä myös samaa sukupuolta olevia tai luopua vihkioikeudestaan.

Edustaja Matti Perälä esittää videolla neljännen vaihtoehdon.

Kuva: Kuvakaappaus videolta. Mikkelin hiippakunnan kirkolliskokousedustaja Matti Perälä.(video ei näy tässä, puheenvuoron idea alla tekstinä)

 

Oikeudellinen selvitys avioliittolain muutoksen vaikutuksista

Avioliittolain muutoksessa ei ole ollut tarkoitus puuttua evankelis-luterilaisen kirkon vihkimiselle asettamiin lisäehtoihin. Kirkolla ei uuden lain johdosta ole kiirettä eikä syytä muuttaa vihkimiskäytäntöä.

On kuitenkin huomattava, että asia herättää vilkasta keskustelua myös kirkon piirissä ihmisten yhdenvertaisuuden näkökulmasta. Tätä perusteltua näkökulmaa on syytä kuulla. Monet papit ovat ilmoittaneet, että heidän vakaumuksensa mukaan samaa sukupuolta olevien henkilöiden vihkiminen olisi oikein.

Selvityksessä todetaan, ettei papilla ole yleistä vihkimisoikeutta (s.2). Selvityksessä todetaan myös, että ”maistraatti voi oikeuttaa tietyin edellytyksin erikseen säädetyt kelpoisuusehdot täyttävän yksityishenkilön toimittamaan siviilivihkimisiä” (s.6).  Jos yksittäinen pappi voisi hankkia oikeuden siviilivihkimiseen, hän voisi toimia vihkijäviranomaisena ja toimittaa vihkimisen siviiliavioliittoon.

Jos hän papin kutsumuksessaan sopisi vihittävien, todistajien ja muiden vihkitoimitukseen saapuvien kanssa, että tilaisuus jatkuu rukoushetkellä ei tämä uskoakseni loukkaisi mitenkään valtion viranomaistoiminnan intressejä.

 

Istuntosalissa käyttämäni puheenvuoro, Syyskausi 2016 § 22 on tässä kopiona pöytäkirjasta:

Edustaja Perälä: Herra puheenjohtaja! Avioliittolain muutoksessa ei ole ollut tarkoitus

puuttua evankelis-luterilaisen kirkon vihkimiselle asettamiin lisäehtoihin. Kirkolla ei

uuden lain johdosta ole kiirettä eikä syytä muuttaa avioliittokäsitystään. On kuitenkin

huomattava, että asia herättää vilkasta keskustelua myös kirkon piirissä ihmisten yhdenvertaisuuden

näkökulmasta. Tätä perusteltua näkökulmaa on syytä kuulla. Monet

papit ovat ilmoittaneet, että heidän vakaumuksensa mukaan samaa sukupuolta olevien

henkilöiden vihkiminen olisi heidän mielestään oikein. Kirkon ei pidä ottaa papilta

vihkioikeutta pois. Mielestäni tässä yhteydessä olisi hyvä tutkia, voitaisiinko vihkioikeutta

laajentaa. Oikeudellisessa selvityksessä todetaan, että papilla ei ole yleistä vihkimisoikeutta.

Selvityksessä todetaan myös, että maistraatti voi oikeuttaa tietyin edellytyksin

yksityishenkilön toimittamia siviilivihkimisiä. Jos yksittäinen pappi voisi

saada oikeuden siviilivihkimiseen, hän voisi toimia vihkijäviranomaisena ja toimittaa

vihkimisen siviiliavioliittoon myös samaa sukupuolta olevan parin kohdalla. Jos hän

sitten papin kutsumuksessaan sopisi vihittävien, todistajien ja muiden vihkitoimitukseen

saapuvien kanssa, että tilaisuus jatkuu rukoushetkellä, ei tämä uskoakseni loukkaisi

valtion viranomaistoiminnan intressejä, eikä tietenkään vihittävien toivomusta

saada pappi mukaan juhlaansa.

 ---

Puheenvuoro marraskuu 2016

Osallistuva luterilaisuus. Suomen evankelis-luterilainen kirkko vuosina 2012-2015: Tutkimus kirkosta ja suomalaisista.

s.255: ”Kirkon itsensäkin tulee pysyä uskollisena luterilaisista katsomuksista nouseville arvoille ja ihmiskäsitykselle. Kirkolle on siten erittäin riskialtista kääntää selkänsä tasa-arvon, omaehtoisen kutsumuksen seuraamisen tai sosiaalisen vastuun kantamisen arvoille.”

Tämä kuvaus auttaa ymmärtämään jotain nyt keskusteltavina olevista aiheista. Kirkon jäsenet ihmettelevät kirkkoa, joka heidän mielestään ei toimi oikein. Luterilaisuuden näkymätön vaikutus on ihmisissä, ei organisaatiossa, kirkossakaan. Tässä mielessä kirkon olisi tultava luterilaiseksi jälleen eli tasa-arvon, omaehtoisen kutsumuksen ja sosiaalisen vastuun kirkoksi.

Näkymättömän vaikutuksen ohessa on toki myös näkyvä vaikutus ja näkyvä luterilaisuus. Sen näemme piirtävän rajoja itsensä ja omaehtoisuuden tai tasa-arvon väliin. Miten tästä siis eteenpäin? Vaihtoehtoja on ainakin kaksi: Näkyvä ja näkymätön luterilaisuus.

Erilaistuva kirkko. Suomen evankelis-luterilainen kirkko vuosina 2012-2015: Katsaus kirkon työhön.

s. 52:” Kirkko kohdataan yhä useammin median välityksellä, ja yhä useammalle juuri media on ainoa paikka, jossa kirkko kohdataan.”

Mediaympäristö on kuitenkin pirstoutuva.  Mediaympäristön pirstoutumista koskevassa artikkelissa puhutaan kuplautumisesta. Kirjoittaja käyttää tässä myös vierasperäistä sanaa algoritmi. Se tarkoittaa polkua, jota seuraamalla tehtävä ratkaistaan; kuluttajalle myydään tuote tai katsomus, johon hänen mieltymyksensä viittaavat eli ohjaavat.

 Pitäisikö kirkon mennä mukaan kuplautumiseen? Pitäisikö hyväksyä ja kehittää asiakkaiden seuraamista? Onko mahdollista löytää toimintatapa, jolla pystytään kulkemaan kuplien välillä?

Kirkon tulevaisuuskomitean mietintö

Seurakuntayhtymiin liittyy mielikuva massiivisesta organisaatiosta. Tulevaisuuskomitean reaktio tähän mielikuvaan on oikea: ”Parhaana vaihtoehtona tulevaisuuskomitea pitää sellaisia seurakuntayhtymiä, joissa seurakuntayhtymä on toiminnallisesti itsenäisten seurakuntien palveluntarjoaja ja yhteistyöelin.” (s. 68).

Olipa seurakuntarakenne mikä tahansa edessä ovat samat ratkaistavat ongelmat. Kiinteistöjen ja henkilöstön kustannukset nousevat, vaikkei lisättäisi yhtään tilaa tai henkilöä. Verotulot vähenevät, vaikkei yksikään ihminen eroaisi kirkosta.

Henkilöstön osalta tarvitaan joustoa sijaisjärjestelyihin. Verotulojen vähenemistä ei voi paikata toimintatuotoilla. On sopeuduttava ja löydettävä ratkaisuja, kuten tulevaisuuskomiteakin asian näkee.

 ----

Kirkolliskokous kyselytunti marraskuu 2016

Hallinto-osasto/ Työmarkkinaosasto

Kirkon työn katsauksessa todetaan: ”Seurakuntien toiminnan ylläpitämisen ja kehittämisen kannalta on tärkeää, että aiempaa vähäisempää henkilöstöä voitaisiin käyttää entistä joustavammin.” (Erilaistuva kirkko, s. 119). Päätöksenteko edellyttää tulevaisuudessa mahdollisuutta hallittuun henkilöstön vähentämiseen ja työntekijöiden yhteistyömahdollisuuksien harkittuun ohjaamiseen. Miten tätä tavoitetta voidaan nykyisten säädösten puitteissa edistää?

Voitaisiinko seurakuntayhtymän seurakuntien henkilöstön työnantajaksi määrätä seurakuntayhtymä? Voitaisiinko perussääntöön ottaa henkilöstöä koskeva yhtymän seurakuntien sopimus/määräys, jonka mukaan työnantaja olisi yhtymä ja työntekijöiden virka- tai toimipaikaksi osoitettaisiin yhtymän seurakunta.

Seurakuntien toiminta on itsenäistä. Resursseista päätetään kuitenkin jo nyt yhdessä. Molemmat näkökohdat ovat tulevaisuudessa henkilöstön osalta entistäkin tärkeämpiä.

Tohmajärvellä 1. 11.2016

 

Matti Perälä

Kirkolliskokousedustaja

 ----

 

Kyselytunti, Kirkolliskokous marraskuu 2016

 

Kirkkohallituksen Hallinto-osasto /                                                    20.10.2016

 

Yliarkkitehti Antti Pihkala

 

 

 

Mihin toimenpiteisiin kirkkohallitus aikoo ryhtyä, että kaikkiin seurakuntatalouksiin saadaan kiinteistöalan asiantuntijan laatima kiinteistösuunnitelma?

 

Seurakuntataloudet joutuvat vähentämään menojaan eivätkä kiinteistömenotkaan voi siten pysyä nykyisellä tasolla. Metsänhoidon suunnitelmien tapaan kiinteistöjen hoitoon tarvitaan asiantuntevia, pitkän tähtäimen suunnitelmia. Läheskään kaikilla seurakunnilla ei ole mahdollisuuksia asiantuntijan palkkaamiseen. Miten kirkkohallitus yhdessä tuomiokapitulien kanssa aikoo ohjata ja auttaa seurakuntia kiinteistösuunnitelmien teossa?

 

 

 

Matti Perälä

 

Kirkolliskokousedustaja

 

Tohmajärvi

------ 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kirkolliskokous

Kirkon keskusrahasto. Talousarvio vuodelle 2017                                               

 

Talousarvioaloite

Kirkkohallitus, hiippakunnallinen toiminta ja avustukset, s. 20

Talousvaliokunta on linjannut tavoitteen oikein: Seurakuntien kyky maksaa keskusrahastomaksuja heikkenee ja yhteisen toiminnan nettokuluja tulisi saada pienennettyä. ”Tämä tavoite saavutetaan suunnitelmakaudella jatkamalla toiminnan tehostamista ja prosessien kehittämistä.”

Kaaviosta näkyy, että tämä tarkoittaa kirkkohallituksen osuuden kasvua ja hiippakuntien ja avustusten osuuden pienentymistä. Monet seurakunnat arvioivat, että vuosittainen tulojen väheneminen on mm. kirkosta eroamisten seurauksena ainakin yhden prosentin luokkaa. Avustusten ja hiippakuntien antaman lähiavun resursseja ei pidä vähentää.

Ehdotan, että TAE17 ja TTS18-19 korjataan niin, että hiippakuntien ja avustusten osuudet saadaan TP15 tasolle. Vastaavasti kirkkohallituksen menoja on vähennettävä niin, että ne yhdessä avustusten ja hiippakuntien kustannusten kanssa olisivat talousarviossa ennakoidussa näiden menojen yhteenlasketussa tasossa 46,5 M€ vuonna 2019.

 

Tohmajärvellä 8. lokakuuta 2016

 

Matti Perälä

kirkolliskokousedustaja

 

---

 

Kotimaa24, verkko 1.9.2016 

Homoparit eivät saa kirkollista siunausta

Piispat kokoontuivat Joensuussa. Paikallinen maakuntalehti uutisoi kokouksen annin otsikolla: ”Homoparit eivät saa kirkollista siunausta.” Samassa kokouksessa pyrittiin lähettämään myönteinen viesti homoseksuaaleille ihmisille. Lämpö taisi jäädä uutisen otsikon ja mielikuvien jalkoihin. 

Piispat valmistivat selonteon avioliittoon vihkimisestä ja nykyisestä käytännöstä. Lehtiuutisen mukaan kirkon tavoitteena on palvella myös seksuaalivähemmistöjä. Tuolle palvelemiselle ei kuitenkaan synny väylää. Sekin kuulostaa hiukan oudolta, että pappi saisi rukoilla seksuaalivähemmistöjä edustavien ihmisten kanssa. Kenen lupa tarvitaan siihen, että rukoilee Jumalaa?

Saman lehtiaukeaman kakkosotsikko on professorin näkemys tilanteesta. Urpo Kangas sanoo, ettei kirkko voi estää pappia vihkimästä.

Kysyin 18.8.2016 Kotimaa- lehden Mielipiteet -sivulla: ”Voisiko vihkioikeus olla henkilökohtainen?” Kysymykseni perustui kirkon ja papin tehtävään. Kirkon tehtävän ja avioliittokäsityksen ilmaisee piispojen kanta: ”Avioliitto on miehen ja naisen välinen asia.” Kirkon tehtävässä ovat kuitenkin aina näkyvillä sekä opettaminen että hoitaminen. Jokainen pappina toiminut tietää, miten monenlaista elämä voi olla ja miten monenlaisia kipuja ja kohtaloita kanssaihmisillämme onkaan.

Ehdotin, että pappisvihkimyksessä pappi saisi vihkioikeuden sillä tavalla kuin kirkkomme vihkii eli vihkimisen miehen ja naisen avioliittoon. Lehtiuutisessa professori viittaa papinviran toiseen ulottuvuuteen. Pappi on myös viranomainen ja sinällään voi laillisesti vihkiä myös samaa sukupuolta olevia pareja.

Näin toimiessaan pappi kuitenkin toimii toisin kuin kirkon avioliittokäsitys antaa ymmärtää. Tässä mietin kirkkomme toimintatapaa. Voi olla, että asioita ratkotaan nykyisin törmäyskurssien kautta. Minusta olisi kuitenkin kirkon ja papin tehtävän mukaista edetä laillista tietä.

On pappeja, jotka katsovat voivansa vihkiä avioliittoon myös samaa sukupuolta olevia pareja. Laillinen tie olisi, että he voisivat omasta hakemuksestaan saada kirkon käytäntöä laajemman ja voimaan tulevaa avioliittolakia vastaavan vihkioikeuden. Tämä olisi minusta parempi kuin toinen vaihtoehto.

Toinen vaihtoehto on, että kirkko muuttaa käsityksensä avioliitosta ja papit saavat oikeuden kieltäytyä vihkimästä. Silloin jouduttaisiin kyselemään, onko tämä tai tuo pappi kieltäytyjien luettelossa.

Vihkioikeuden virallistaminen palvelisi signaalina, ettei kirkko hylkää samaa sukupuolta olevia pareja.

 

Matti Perälä

Kirkolliskokousedustaja

Tohmajärvi

 

 

 

 

---  

Kotimaa –lehti 17.8.2016 Mielipide

 

Voisiko vihkioikeus olla henkilökohtainen?

 

Kirkolliskokousedustaja Risto Tuori kirjoitti 11.8.2016 Kotimaa –lehdessä avioliittolaista otsikolla ”Viranomaistehtävät pois kirkolta”.

 

Keskustelussa puhutaan avioliittoon vihkimisen oikeudesta ja velvollisuudesta kirkon kannalta. Viranomaistehtävä on annettu koko yhteisölle ja sen kaikille papeille. Keskustelun huolena on kirkon yhtenäisyys.

 

On selvää, että ilman sovittelun halua yhtenäisyys ei voi säilyä. Vaikka vihkioikeus otettaisiin kirkolta pois, jää kuitenkin kysymys avioliiton siunaamisen oikeutuksesta.

 

Ajattelen, että kirkon on hyvä pitää päänsä ja pysyä perinteisellä kannalla. On kuitenkin pappeja, jotka katsovat oikeaksi vihkiä tavalla, jonka ensi vuonna voimaan tuleva laki tekee mahdolliseksi. Voisiko valtion lain antama vihkioikeus olla luvanvarainen? Voisivatko siis papit, jotka katsovat voivansa toimia uuden lain edellyttämällä’ tavalla hakea maistraatilta vihkioikeuden valtion viranomaistehtävän laajuudessa.

 

Pappisvihkimyksen ja viran myötä pappi saisi oikeuden toimittaa vihkiminen kirkon oman käytännön ja periaatteiden mukaisesti. Kollegoiden hyväksyttäväksi jäisi, että toinen pappi toimii tässä toisella tavalla kuin minkä ehkä itse hyväksyy.

 

Olemme nykyisin niin tiukasti sääntöjen ja ohjeiden ja kaavojen lumoissa, että papilta tuntuu katoavan tajua rukoilla ja siunata siellä missä ja miten omatunto sen sallii ja pyytää – vaikka kaavaa ei löytyisikään. Voisiko vihkioikeus siis olla henkilökohtainen?

 

Matti Perälä

Kirkolliskokousedustaja

 

--- 

 

 

Millaisen kirkon haluan?

 

Arvoni:

 

Olen uskova ihminen mielestäni avaralla ja inhimillisellä tavalla. Arvostan kristityn perusasioita: rukousta, Raamatun lukua, kirkossa käymistä ja lähimmäisen auttamista. Uskovan yksi tuntomerkki on että siinäpä ihminen, jonka vierellä on helppo hengittää!

 

Seurakuntien toimintaa ei pidä johtaa vain sillä muotiajatuksella, että kaikesta nipistetään. Edelleen on olemassa mahdollisuuksia. Edelleen voidaan elää todeksi hyvä sanoma Jumalan armosta!

 

Kirkon julkikuva painottuu kiistoihin, hallintoon ja poikkeuksellisiin kärjistyksiin. Nyt tarvitaan levollisempaa, rennompaa ja syvällisempää otetta. Nyt tarvitaan huumoria kirkon kehiin!

 

Visioni:

 

Seurakunta on oltava riittävän pieni, jotta tuttuus toteutuu. Perushallinto, kiinteistöjen ja hautausmaiden hoito voidaan organisoida isona kokonaisuutena. Siinäkin on tosin sitten inhimillinen puoli. Tuttu työntekijä on hän, joka on lapion varressa hautausmaalla tai luudan varressa seurakuntatalolla.

 

Kokemukseni:

 

Olen ollut seurakuntatyössä läpi elämäni. Tunnen seurakuntien käytännön elämää ja haluan vaikuttaa kirkkomme tulevaisuuteen.

 

Pitkään ajattelin, että nuorisotyön vuodet Espoossa ja Vantaalla olivat elämäntyöni. Sitten kuitenkin ehdin toimia 30 vuotta kirkkoherranvirassa. Tein työtä kahdessa pienessä seurakunnassa – Ylämaa ja Lapinjärvi – sekä Kuusankosken keskisuuressa seurakunnassa. Samaan aikaan olin tuomiokapitulin asessori yhdeksän ja lääninrovasti 5 vuotta.

 

Työtoverin kanssa pohdiskelimme äskettäin nykyajan ilmiöitä. Miten paljon kirkon toimintaympäristö onkaan muuttunut! Ajan ilmiöiden arviointi on tuttua kauraa. Olen kirjoittanut kirjat Nuorten elämänkatsomuksesta, Ihmiskäsitysten perusteluista ja Jumala- muistojen merkityksestä elämänvaiheiden ymmärtämisessä.

 

Nyt tarvitsemme ahkeruutta ja nöyryyttä Raamatun äärellä ja avoimuutta ymmärtää ihmisten elämää!

 

Ajankohtaista

 

Kaksi asiaa on näyttänyt olevan ylitse muiden. Julkisuudessa keskustellaan kirkon asemasta avioliittoon vihkijänä. Uusi avioliittolaki tulee voimaan vuoden 2017 alusta. Lain myötä myös samaa sukupuolta olevien liitto on lain mukaan nimeltään avioliitto.

 

Toinen keskustelun kärki on seurakuntarakenteissa. Juuri päättynyt kirkolliskokous hylkäsi pitkään valmistellun esityksen, jonka mukaan kaikki seurakunnat olisivat tulleet kuulumaan seurakuntayhtymään. Pienten itsenäisten seurakuntien aika olisi siis ollut ohi.

 

Avioliitto

 

Kirkon pappi on avioliittoon vihkimisessä valtion viranomainen. Vihkimisestä seuraa puolisoille lain säätämiä oikeuksia ja velvollisuuksia.  Keskustelu tuntuu lähtevän siitä, onko kirkon opin mukaan oikein, että pappi vihkisi avioliittoon myös samaa sukupuolta olevat puolisot.

 

Nykyisellään papin vihkioikeus on rajattu kirkon jäsenten avioliittoon. Osa kirkon jäsenistä on sillä kannalla, että kirkon säädöksiin pitää lisätä myös ehto, että kirkon pappi voi vihkiä vain avioliittoon, jonka solmivat eri sukupuolta olevat henkilöt.

 

Osa kirkon jäsenistä kannattaa sitä, että vihitään myös samaa sukupuolta olevat, koska se on Suomen lain mukaan oikea avioliitto. Osa kannattaa vihkioikeudesta luopumista ja näkee kirkon rooliksi avioliittojen siunaamisen sitä pyydettäessä. Osa ei tahdo siunatakaan samaa sukupuolta olevia pareja.

 

Rukoilla ja siunata

 

Omaa kantaani lähtee siitä, että kirkon tehtävä on toimia lähimmäisen hyväksi, rukoilla ja siunata. Avioliittoon vihkiminen on ollut kirkolle arvokas tehtävä. Yhtenäiskulttuurin aika on kuitenkin ohi. Kirkon pitää nyt tulla enemmän kirkoksi ja löytää ydintehtävänsä.

Yksi ratkaisu tähän on, että kirkko pitää kiinni nykyisestä kahden eri sukupuolta olevan avioliitosta. Papille voitaisiin kuitenkin löytää valtion vihkimisvaltaa käyttävänä viranomaisena mahdollisuus omatuntonsa mukaan toimittaa myös samaa sukupuolta olevien vihkimisiä. Tämän oikeuden pitäisi kuitenkin olla jotain muuta kuin kirkon virkaan liittyvä oikeus. Eli kirkko pitää käsityksensä mutta antaa papille laillisen mahdollisuuden toimia omatuntonsa  ja Suomen lain mukaan mukaan.

 

Pappina en näe estettä rukoilla ihmisten puolesta ja toivottaa heille siunausta. Päinvastoin, juuri siinä on papin ja kirkon tehtävä. Avioliittoon vihkimistä koskevassa keskustelussa hämärtyy horisontti. Raamatun alun luomiskertomus ei ole sama kuin Suomen eduskunnan säätämä avioliittolaki. Kirkon viesti on, että ihminen kuuluu ilman muuta lähimmäisen rakkauden ja siunauksen piiriin riippumatta siitä, mikä hänen sukupuolinen suuntautumisensa on.

 

Kirkon kantaa tässä asiassa edustaa käytännön työ eli perheneuvonta. Kirkon perheneuvonta tekee kirkon työtä kaikkien kanssa, jotka apua tarvitsevat. Kirkon näkökulmasta arvokasta on, että aviopuolisot löytävät mahdollisimman hyvän yhteiselämän. Tämän pitää olla myös kirkon viesti nuorille. Hyvä kumppanuus on tavoittelemisen arvoista. Miehen ja naisen liitto, sen arvo ja hoitaminen on julkisuudessa jäänyt seksuaalivähemmistöjä koskevan keskustelun jalkoihin.

 

Kirkko voi oppia ohjaamaan työntekijänsä siunaamaan ja rukoilemaan entistä inhimillisemmin, syvällisemmin ja uskon ytimestä tietoisena.

 

Seurakuntarakenne

 

Asiassa on päästävä eteenpäin niin, että lainsäädännöllä ja tukitoimilla autetaan seurakuntia löytämään vapaaehtoisesti parhaat edellytykset toiminnalleen. Seurakuntia pitää auttaa näkemään itsenäinen vastuunsa. Menneet vuosikymmenet ovat olleet kuntarakenteen myötäilyä. Verotusoikeuteen liittyvät käytännölliset ja periaatteelliset säädökset on voitava muuttaa niin, että seurakunnille syntyy mahdollisuus ryhmittäytyä, jakaa tehtäviään ja tehdä yhteistyötä. Yksi askel voisi olla maan kattava yhteinen kirkollisen veroäyrin hinta.

 

Kirkolliskokouksen rooli on tehdä tarvittavat säädösmuutokset.

 

Elämänvaiheiden mukainen usko

 

Merkittävä osa kirkon työstä sitoutuu elämänvaiheisiin. Työ päiväkerhoissa kohtaa lapsia ja heidän perheitään, rippikoulu- ja nuorisotyössä toimitaan nuorten kanssa nuorisokulttuuria kuunnellen, diakonia suuntaa lähimmäisvastuuseen ja kertoo uskon ytimestä, sairaalasielunhoito-, oppilaitos- ja perheneuvontatyö ovat selkeästi elämänvaiheiden myötä kulkevia elämän- ja uskonkysymyksiä.

 

Siksi onkin hämmästyttävää, että julkisesti uskosta tunnutaan keskusteltavan ikään kuin ajattomina ja paikattomina juupas-, eipäsväitteinä.

 

Kirkkomme tarvitsee entistä vahvemman tiedotusotteen, joka tuo esille kirkon työn oikeat ja olemassa olevat vahvuudet. Vahvuudet ovat elämänvaiheiden myötä kulkevaa uskoa.

 

Kirkko ja seurakunta

 

”Kirkko ei ole galleria, jossa näytellään erinomaisia kristittyjä, vaan se on koulu epätäydellisten kasvattamista varten.” (Henry Ward Beecher). ”Kirkon päävaikeutena on, että sillä on sellaisia jäseniä kuin sinä ja minä.”(Charles H. Heimsath) ”Kirkko aina tärvelee itsensä ja kieltää Jumalan, kun se pyrkii asettumaan irralleen maailmasta, jossa se elää; kun se tekee itsestään pakopaikan, korkeamuurisen linnakkeen, jonka sisälle ihmiset voivat piiloutua, ja kun se sulkee ovensa miltä hyvänsä ihmisen elämän osalta.” (Franklin Clark Fry). ”Olkoon kirkko kirkko”(Oxfordin konferenssi 1937).

Riitta & Seppo A. Teininen, Ajasta ylösnousemukseen. 1976. S.120.

 

Miten ymmärrämme itsemme kristittyinä seuraa se, millaiseksi ymmärrämme kirkon. Tässä ei millään tapaa voi olla kysymys minkäänlaisesta erinomaisuuden tai täydellisyyden näyttämisestä ulospäin. Kirkko kieltää Jumalan, jos se pyrkii asettumaan irralleen maailmasta tai sulkee joitakin ihmisen elämän osia ulkopuolelleen.

 

Avioliitosta

 

Jos emme voi olla riittävän yksimielisiä avioliittoon vihkimisestä, on tässä yhteiskunnallisesta tehtävästä luovuttava. Kirkosta tulee jälleen kirkko kun keskitymme rukoukseen ja siunaukseen, Kukin pappi harkitsee mitä ja miten siunaa. Kirkko erottuu maailmasta rukouksessa ja siunauksessa. Kirkon ei pidä asettua eroon kenestäkään ihmisestä.